perjantai 29. kesäkuuta 2012

Gigantti - asiakaspalvelun helmi (NOT!)

Oli mielenkiintoinen reissu tänään Giganttiin, kun olin varannut yhden H:n tulevista lahjoista sinne. Nettivaraus toimi itseasiassa erittäin moitteettomasti, ja jo parin tunnin päästä sain tekstarin, että tuotteen voi noutaa valitsemastani Gigantista. No sen voin sanoa, että kyseiseen paikkaan en enää yhtäkään tuotetta tilaa, sen verran huonoa palvelua siellä oli..

Menin Giganttiin sisään ja kysyin ensimmäiseltä vapaalta myyjältä, että mistä voisin noutaa varaamani ipodin. Hän katsoi hölmönä toista vapaata myyjää, joka sitten vastasi, että tuolla toisessa reunassa liikettä on kaksi myyjää, jotka voivat auttaa tässä asiassa. Noh minä sitten menin sinne toiseen reunaan odottamaan, että nämä myyjät vapautusivat asiakkaistaan. Ja samaan aikaan 3 myyjää toisessa reunassa liikettä seisoivat toimettomina. Kun toinen näistä varatuista myyjistä vihdoin ja viimein vapautui kysyin, että voiko hän auttaa minua. Hän sanoi "odota hetki, minulla on tässä hieman kesken vielä", ja naputti jotain koneelleen. Sen jälkeen hän totesi, että oikeastaan hänen vuoronsa päättyykin nyt, joten minun pitää odottaa tämän toisen myyjän vapatumista.

Okei sitten hieman jo ärsytti, mutta odotin, kun sen varaamani ipodin halusin. Kun tämä myyjä sitten lopulta vapautui ja kysyin häneltä varaamaani ipodia, naputtaa hän hetken konettaan ja sanoo sitten, että hae se tuolta noutopisteestä. Siinä kohtaa mietin vaan, että MITÄ VITTUA? Siis mietin, en sanonut ääneen :D

En ymmärrä ensinnäkään, miksi nämä vapaat myyjät eivät näe tietokoneiltaan samoja asioita kuin nämä ipod-specialistimyyjät. "Hieno" tietojärjestelmä Gigantilla. Toiseksi mietin, miksi minun piti odottaa tätä yhtä myyjää niin kauan vain siksi, että hän ohjaa minut taas uudelle tiskille? Miksi vapaat myyjät eivät suoraan voineet sanoa, että mene tuonne noutopisteeseen jonottamaan, saat sen sieltä?? Huoh..

En tietenkään voi yleistää tätä niin, että kaikissa Giganteissa olisi surkea palvelu, mutta tuolla Skanssin Gigantissa kyllä oli!

Noh onneksi sentään sain mukaani tämän pienen pinkin ipodin. Toivottavasti se on lahjan saajalle mieleinen  :) Olen ainakin nähnyt hieman vaivaa  ja kestänyt "Mitää? En mää tiiä... Mä oon vaan töissä täällä"-myyjiä saadakseni tämän tuotteen hänelle!



- Toe

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti