perjantai 13. heinäkuuta 2012

Lihomisesta ja laihtumisesta

Yksi suosikkisarjoistani, Suurin pudottaja (BIggest loser), antaa paljon ajattelemisen aihetta. Painonhallinta on erittäin vaikea, nolo, haastava ja arka aihe monille ihmisille, mutta silti niin ajankohtainen nykymaailmassa, niin Suomessa kuin Amerikassakin. Surullisinta tuossa sarjassa oli jakso, jossa näytettiin vanhoja kilpailijoita ja heidän nykyisiä tilanteitaan. Yksi vanhan kauden voittaja oli lihonnut takaisin erittäin ylipainoiseksi ihmiseksi ja se kuinka häpeissään hän oli tilanteesta oli aivan uskomatonta! Minun kävi aivan älyttömästi sääliksi tätä ihmistä, mutta silti jotenkin en vain voinut ymmärtää, miten hän voi päästää itsensä takaisin tuohon jamaan, kun oli nähnyt ihan mielettömästi vaivaa sen eteen, että oli laihtunut ja jopa voittanut koko kilpailun??? Miksi? Mikä ihmisen ajaa tuohon pisteeseen uudestaan ja uudestaan?

Kyseisen jakson (ja muutkin jaksot) näet Katsomosta.

Painonnousu on jokaiselle ihmiselle henkilökohtainen asia, ja se johtuu jokaisen yksilön tekemistä ratkaisuista. Paras neuvo, jonka olen kuullut laihduttamisen suhteen tuli Putous-ohjelman sketsihahmolta: "TURPA KIINNI!". Ja tottahan tämä on! Ei ihmistä ajatus ruuasta lihota, vaan se mitä suuhunsa laittaa. Joka kerta, kun sinä itse laitat jotain ruokaa suuhusi, sinä teet sen valinnan lihotko, laihdutko vai pysyykö painosi nykyisissä lukemissa. Itsehillintä on näissä kysymyksissä kaiken A ja O.

Olen itsekin ollut joskus 15kg painavampi kuin olen nyt ja muistan elävästi sen, miten en itse nähnyt peilistä muutosta. Ihmettelin monesti, miksi M-koon vaatteet eivät enää mahtuneet päälleni, mutta siinäkin vaiheessa tyydyin huijaamaan itseäni ja toteamaan, että ehkä vaatteiden valmistajat valmistavat nykyään niukemman kokoisia vaatteita. Itsensä huijaamisen mestari, right?
Kuva lainattu.

Painoni ei pudonnut rankan treenin takia tai ihmeellisten laihdutuskuurien vaikutuksesta, sillä olen vain erittäin huono kontrolloimaan itseäni tuollaisissa asioissa. Paino tippui seurustelun myötä ja on pysynyt nyt hieman alle 60 kilossa täällä porukoilla asuessani. Suurin huolenaiheeni onkin, mitä tapahtuu, kun muutan parin viikon kuluttua yksin asumaan uuteen omistusasuntooni? Alkaako paino nousta taas? Lihonko jälleen yli 10kg? Pystynkö pitämään pianon nykyisissä lukemissa? Onko se jatkuvaa taistelua mielitekoja vastaan vai olenko kasvanut sen verran aikuiseksi, että teen luonnollisesti ns. oikeita valintoja?
Kuva lainattu.

Nämä asiat huolettavat minua suuresti, mutta sen tiedän varmaksi, että en halua olla enää sen painoinen, mitä joskus painavimmillani olin. Aika näyttää miten käy, mutta ainakin tunnen itseni niin hyvin, että tiedän olevani ihminen, joka syö enemmän ja epäterveellisemmin, kun asuu yksin, joten minulla on hyvä tilaisuus myös vaikuttaa tähän asiaan ja korjata se jatkossa yksin asuessani. Seurataan tätä tilannetta jatkossa myös tässä blogissa ;)

Suurimmassa pudottajassa on painotettu kovasti tätä lausetta: "Tunne itsesi ja syy, miksi sinä lihot". Jos sinä tunnet itsesi ja pystyt ymmärtämään, miksi teet asioita, mitä teet, niin sillä tavoin voit myös alkaa muuttamaan toimontatapoja hieman parempaan suuntaan vähitellen. Ja vaikka minä en olekaan hyvä esimerkki terveellisen ruokavalion ja liikunnan yhteisvaikutuksesta painon pudotukseen, on se mielestäni itsensä tuntemisen lisäksi avaintekijä painonhallinnassa (mutta senhän kaikki jo tiesivätkin ;)   ).

Tsemppiä kaikille terveellisempiin elämäntapoihin ja paremman olon löytämiseen! Ja muistakaa, että terveellinen voi olla myös hyvää:
Kuva lainattu.


- Toe

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti