torstai 19. heinäkuuta 2012

Päivän top 5: Tärkeimmät ominaisuudet tulevassa kumppanissani

Sillä ei niinkään ole väliä seurustelenko tulevaisuudessa miehen vai naisen kanssa, mutta seuraavat asiat pitäisi olla kohdillaan, jotta voisin kuvitella viettäväni pidemmänkin ajan tämän henkilön kanssa:

1. Rehellisyys ja luottamus
Minusta rehellisyys ja luottamus on kaikkien suhteiden perusta ja olen ainakin itse täysin kykenevät avoimeen, luottamukselliseen ja rehelliseen suhteeseen, joten odotan sitä myös toiselta osapuolelta. Mikään ei pilaa parisuhdetta yhtä nopeasti kuin valehtelu ja pettäminen, ja kenenkään ei tarvitse sellaista sietää. Eli toivon löytäväni luotettavan ihmisen, joka kunnioittaa minua sen verran ettei tee mitään edellä mainittua ;)

2. Hauskuus
En voisi olla ihmisen kanssa, joka ei olisi yhtään hauska, edes tahattomasti. Ihmiseen, joka saa sinut nauramaan, on helppo rakastua, hänen lähellään on parempi olla ja hän luo ympärilleen positiivista energiaa, mitä minä perusnegatiivisena luonteena ainakin tarvitsen.

3.Huomioiminen
Jokainenhan haluaa olla oman elämänsä prinsessa, joten pieni huomioiminen silloin tällöin ei ole yhtään pahitteeksi. Lisäksi parisuhteessa toiselle osapuolelle hyvän olon tuottaminen tuottaa yleensä myös itsellesikin kivan tunteen.

4. Kunnianhimo
Mielestäni kaikilla ihmisillä pitäisi olla hieman kunnianhimoa. Haluan itselleni kumppanin, josta voin olla ylpeä! Haluan myös, että tämä ihminen ei vain tyydy kaikkeen tylsään ja tavalliseen, vaan tavoittelee sopivassa määrin tähtiä aina silloin tällöin :)

5. Ulkoiset tekijät
Minä henk. koht. pidän söpöistä ihmisistä, joten oletan, että tulevalla kumppanillani pitää olla söpöjä ulkoisia piirteitä tai söpöjä luonteenpiirteitä. Kumppanin pitää myös tuoksua hyvältä ja noin ylipäätänsä parisuhteessa pitää tuntea vetoa toista osapuolta kohtaan. Jos vetoa ei tunne, kutsutaan sitä ystävyydeksi ;)
Kuva lainattu

Eipä tässä viiden listassa pysty kaikkia toivottuja ominaisuuksia kertomaan ja oikeastaan niitä on hieman tyhmä edes listata. Tärkeintähän on, että löydän kumppanin joka tekee minut onnelliseksi ja jonka minä pystyn tekemään onnelliseksi. It's simple as that! :)

- Toe

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti